EDIT: Tämä uusi keväinen ilme on Tuuliviiriltä .

Näköjään on taas kuukausi päässyt vierähtämään niin etten ole tänne kirjoitellut. Tämän tauon aikana olen neulonut parit sukkaset Austermanin Stepistä. Langassahan on vaikka mitä taika-aineita niin, että niitä käyttäessä jaloista pitäisi tulla ihanan pehmoiset. Tiedä häntä - ihan mukavan tuntuista lankaa se kyllä oli neuloa. Ensimmäisissä sukissa yritin tehdä tiimalasikantapään, mutta homma kaatui siihen, ettei kantapäästä tullut riittävän tilava. Juuri ja juuri sain survottua jalan siihen, mutta sukka puristi liikaa. Purin mokoman tekeleen ja palasin tuttuun ja turvalliseen perinteiseen malliin. Varmaankin minulla oli liian vähän silmukoita (yhteensä 60 ja 2,5 mm puikoilla) sitä tiimalasia aloittaessani. Jämälangan kerin kahdeksi samankokoiseksi nyssäkäksi ja aloitin uuden yrityksen kärjestä päin. Tämä toinen yritys onnistui hieman paremmin, sillä vahingosta viisastuneena lisäilin silmukoita s.e. tiimalasivaiheessa puikoilla oli yhteensä 68 silmukkaa. Tällä silmukkamäärällä sain aikaiseksi riittävän tilavan kantapään- mutta voi niitä reikiä siinä sivussa! En ainakaan toistaiseksi ole kovinkaan ihastunut kyseiseen kantapään tekotapaan.

Valitettavasti tämä on kuvaton postaus, sillä en saa siirrettyä kamerastani kuvia läppärille ennenkuin saan hommattua sellaisen ihmeellisen kortin, jolla on USB-häntä, kortinlukijaan. Meillä on ollut tämä läppäri kohta kaksi vuotta käytössä ja sen omat USB-liittimet ovat pikkuhiljaa tulleet niin löysiksi, ettei niiden kautta saa koneeseen mitään yhteyttä.

Sukkien lisäksi olen neulonut punaisesta Isoveljestä villatakkia. Aluksi olin todella innostunut siitä, mutta pikkuhiljaa inostus on laskenut. Nyt kitkuttelen siinä raglanhihojen levennysvaiheessa. Tosi tylsää- työ painaa aina vaan enemmän ja kierrokset pitenevät kokoajan. Kunpa pääsisin kavennuksiin pian... Intoa laskee myös se valitettava tosiseikka, että jo valmiista kappaleista päätellen joudun tekemään aikamoisia virityksiä, jotta saan siitä yläosasta edes jotenkuten sopivan tulemaan. Tästä on tulossa hyvää vauhtia ufo. Aurinkoiset säät houkuttelisivat jo siirtymään vaaleampiin ja kevyempiin kesäneuleisiin.