Lupaamiani kuvia ei nyt ole vieläkään olemassa. Valmistunut on pari myssyä Nalle-langasta ja yksi Teddystä. Lisäksi löytyi yksi unohtunut myssy 7-veikasta, josta puuttuu tupsu. Pimeys, akkujen tyhjentyminen ja yleinen velttous ovat syitä, jonka vuoksi kuvia ei ole nyt esiteltäväksi.

Lankahamstereihin olen varustautunut hyvin- alkuviikosta vielä kasvatin lähes kilolla varastoja, jotta varmasti saan kaikki aikomani jutut valmiiksi. Toivottavasti  langanhimo ei ihan heti veisi voittoa. Vuosien saatossa olen hamstrannut reilun 80 kg lankaa. Jota tässä nyt sitten olisi tarkoitus kuluttaa tai ainakin olla lisäämättä. Olen kyllä vakuuttunut siitä, että osa langoistani on lisääntynyt ihan keskenään- ei voi olla totta, että olisin itse ostanut koko tuon lankamäärän.

Tässä varastossa on se huono puoli, että tuntuu siltä, että koskaan ei ole juuri sitä lankaa, joka sopisi uusiin projekteihin. Tai ainakaan sitä ei juuri silloin löydy kun tarvitsisi. Tai ainakin värit ovat ihan pielessä tai löytyy jokin muu hyvä syy hankkia uutta lankaa... Valitettavasti myös Sulo Vilen on meikäläisen hyvä tuttava ja hän ostattaa lankaa kun vain saa halvalla. Yleensä Sulo pakottaa ottamaan pätkärääkättyjä sukkalankoja, pörhöisiä mohairlankoja tai omituisen värisiä lankoja, joista voisi ehkä jotain tehdä jollekin toiselle lahjaksi.

Yritän tämän tempauksen aikana saada jonkinmoisen kirjanpidon langoistani aikaiseksi sekä vähentää jonkin kilon varastoja.Kuulun muuten sakkiin nimeltä Tuplahamsterit. Ravelryyn olen pikkuhiljaa siirtämässä kuvia ja projekteja ja sieltä minut löytää nimellä Vaapukka.

Jonkun tempauksen aikana olen liittynyt myös virkkausrinkiin. Paha kyllä en vaan ole saanut koukuteltua mitään valmiiksi, joten en ole vielä edes siellä blogissa esittäytynyt. Ystäväkuuhun on kyllä yksi huivijuttu tekeillä, saa nähdä ennättääkö valmiiksi ystävänpäivään mennessä.

Lähdin taas mukaan Project spectrumiinkin. Tällä kertaa värit siellä menee näin:

 

345664136_6fd89cb3fb_o.jpg

FEBRUARY / MARCH - FIRE- orange, red, pink

APRIL / MAY - EARTH - green, brown, metallics

JUNE / JULY - AIR - gray, white, yellow

AUGUST / SEPTEMBER - WATER - blue, black, purple

 

Mitään ihmeempiä suunnitelmia tämän suhteen en ole vielä tehnyt. Kuitenkin ihan mukava lähteä taas tähän mukaan - katsotaan myöhemmin mitä tämän puitteissa syntyy.