Loppusuora on Lankahamstereissa aluillaan. Tähän saakka olen suht helposti välttänyt lankakauppojen houkutukset, sillä olen keskittynyt kerrankin enemmän itse tekemiseen kuin haahuiluun. Täytyy kyllä myöntää, että tiettyä patoutunutta lankojen hankkimistarvetta on ilmennyt, koska postitäti kiikutti Bookdepositorysta Lace stylen ja sen Knitting in Lingerie stylen. Tietenkään lankavarastoissa ei ole mitään mistä noita ihanuuksia saisi väännettyä... Lisäksi netti pursuu toinen toistaan ihanampia lankoja(Mokkasukkaa , salaista villaa , sukkalankaa , kasmiria ja silkkiä )

Toinen hamsterineuleeni valmistui jo muutama päivä sitten. Varastoissani viruneista Malibuista kehkeytyi boleron tapainen Novita Kevät 2008 ohjeella. Lankaa tähän XL-kokoiseen röijyyn upposi 615 grammaa. Malibu on sinänsä ihan hyvännäköistä lankaa elikkä napakkaa ja kiiltävää ja sitä neulookin nopsasti- huonoja puolia sitten onkin langan purkautuvuus (kaikkiin langanpäihin piti tehdä solmu, jottei sen kudos suollu) ja neuloksen karkeus.

1312601.jpg

Bolero Novita Kevät 2008 ohjeella. Tein suurimman koon, joka tarkoittaa sitä, että neulottu osuus on 70 x70cm. Minusta tuntuu, että pituutta näin tuli ainakin minulle liikaa, sillä asettelipa tätä venykettä miten tahansa niskaansa, se tuntuu säkittävän selässä. Pidin mallineuleen nurjastapuolesta enemmän ja niin sivusaumoista tuli vähän törkeän näköiset, kun yhdistin ne väärältä puolen.

Olen ihastellut Favorite socks kirjan Meida's socksien mallineuletta. Viimeinkin sain kokeiltua sitä ihan perussukkaan 7 veljestä langasta. Jotenkin en tajunnut kirjan ohjetta ilman apupuikkoa palmikoimisesta, mutta kuvasta katsomalla ja useilla eri tavoilla yrittämällä sain sen lopulta sujumaan. Osutin nimittäin puikkojen vaihtumiskohdan tuohon palmikon keskelle.

1312602.jpg

Mallineule Meidan sukista, muuten perussukka 7 veljestä-langasta (50 silmukkaa, 4mm puikot) koko tiukka 38. Langankulutus näihin 115 grammaa.

1312606.jpg

Lähikuva mallineuleesta, joka löytyy Favorite socks kirjan Meida's socks:eista

Yllärityönä virkkasin Sweet pea huivin Novita Samoksesta. Langanmenekki oli 297 grammaa. Malli oli todella helppo oppia ja kunhan selvisi parista ensimmäisestä kerroksesta, homma sujui vauhdilla. En erityisesti pidä hapsuista, joten tähän huiviin tein reunuksen ihan peruskuviolla. Värikin on ihan hajuhernemäinen, vaikkakin minulle ehkä turhan laimea. Näitä tekisi mieli tehdä lisää.

1312610.jpg

1312614.jpg

 

Bombshell-pusero Big Girl Knitsistä on vähän kesken- pitäisi päättää hihan pituus ja se laittaako helmaan ja kaula-aukkon helmineuletta vai joustinta...